Pentulaatikko

Pentuja seuraavan kerran kesällä 2012

Konnunkodossa syntyy pentuja tavallisesti kerran vuodessa tai kahdessa. Kaikki tulevat pentueemme pohjaavat omaan kultakimpaleeseeni, ruotsintuonti Sydspetsens Sonja P:hen. Alempaa tältä sivulta löytyy lisätietoja tulevista pentueista.

Konnunkodon pennut myydään mukaviin ja vastuuntuntoisiin koteihin, joissa koira on rakastettu perheenjäsen ja se saa touhuta omistajien menoissa mukana. En myy pentua tarha- tai kennelolosuhteisiin, en jo entuudestaan suuren koiralauman jatkoksi, enkä myöskään pelkäksi näyttelytähdeksi tai kisakoneeksi. Toivon, että pentujen uudet omistajat haluavat pitää yhteyttä kasvattajaan ja tehdä koiralle terveystutkimukset sen kasvettua aikuiseksi.

Jokaisesta pentueesta sijoitetaan lupaavin narttupentu yhteistyöhaluiseen kotiin. Pennut valitaan uusiin koteihin ensisijaisesti luonteen perusteella noin 6 viikon ikäisinä ja pelkän ulkonäön turvin yksikään pentu ei lähde meiltä maailmalle. Eli meiltä ei voi varata pentua pelkän hännän pituuden tai värin perusteella. Lähtökohtana on aina löytää jokaiselle pennulle juuri sille sopivin koti. :)

Jos sydämessäsi on göötinkokoinen paikka auki ja olet kiinnostunut tulevista pennuista, ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla ja tule tutustumaan koiriimme! Sähköposti on konnunkodon [at] gmail.com; puhelimeen ehdin vastaamaan parhaiten iltaisin ja viikonloppuisin (p. 045 675 2373). Kasvatukseni periaatteista voi lukea lisää toisaalta näiltä sivuilta.

Pennut

 Luovutetaan aikaisintaan 8-9 viikon ikäisinä
 On rekisteröity Suomen kennelliitossa
 On tunnistusmerkitty mikrosirulla
 Käyvät eläinlääkärissä terveystarkastuksessa ennen luovutusta 7 viikon ikäisinä
 Ruokitaan laadukkaalla nappulalla (Acana) sekä monipuolisella raaka- ja kotiruualla
 Madotetaan kolmesti ennen luovutusta
 Syntyvät ja kasvavat ihmis- ja koiralaumamme keskipisteenä ja keskellä tavallista perhe-elämää.

Pennun hintaan kuuluvat myös

 Kattavat hoito- ja ruokintaohjeet
 Muutama kilo tuttua ruokaa
 Matolääkepakkaus
 Vuoden jäsenyys Länsigöötanmaanpystykorvat ry:ssä (uuden omistajan niin halutessa)
 Jalostustarkastus
 Koulutus- ja tapakasvatusapua sekä pentutreffejä
 Kasvattajan tuki koko koiran elämän ajan.

Lähitulevaisuuden pentusuunnitelmat

Kipinälle ja Piitulle on haaveissa pentuja vuosien 2012/13 aikana – narttujen nimiä klikkaamalla löytyy lisätietoja tulevista pentueista. Jalostusnarttumme ovat terveystarkastettuja (ainakin lonkat, kyynärpäät, silmät, osalta myös polvet ja selkä), jalostustarkastettujapaimennustestattuja sekä luonne/MH-testattuja. Lisäksi niillä on näyttelytulos.

Kaikki jalostukseen käyttämäni koirat ovat ehdottomasti terveitä ja käyvät eläinlääkärissä ainoastaan rokotuksissa tai hoitamassa mahdollisia haavereita.

Tulevista pentueista Kipinän pennut syntyvät ja kasvavat Kipinän omassa kodissa, mutta pennut rekisteröidään Konnunkodon-gööteiksi.

Kipinän pentue


Konnunkodon Elbereth (Kipinä) astutetaan maaliskuun lopulla! Pennut syntyvät toukokuun lopussa ja ovat luovutuksessa heinä-elokuun taitteessa. Kipinän pennut syntyvät ja kasvavat sen omassa kodissa, omakotitalossa Sipoon Paippisissa, mutta ne rekisteröidään Konnunkodon-gööteiksi. Kipinällä on aikaisemmin yksi pentu(e),Konnunkodon Galahad. Kipinän pentujen isä tulee olemaan KANS MVA Chipsmakers Fyra Sekunder (Darcy), joka on syntynyt Ruotsissa mutta asuu Sveitsissä. Tämän linkin takaa voi lukea lisätietoja tulevasta pentueesta! Kipinän pennuista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä suoraan Kipsun emäntään Reetaan sähköpostilla. :)

Chipsmakers Fyra Sekunder (Darcy) - kuva Claire Cunningham

 

Piitun pentue

FI EE MVA Dlarah Beep Beepille (Piitu) on suunnitteilla pentuja kevääksi/kesäksi 2013. Piitulla on aikaisemmin yksi pentue, Konnunkodon I:t. Piitun pentujen isäksi on ilokseni lupautunut ruotsalainen Viktor (om. kennel Chipsmakers), jonka taustalta löytyy vanhoja, vähän käytettyjä sukulinjoja. Piitun tulevista pennuista löytyy lisätietoja tämän linkin takaa.

Tulevaisuuden suunnitelmat

Tulevaisuudessa Tuittu ja Wimma ovat toivottavasti Konnunkodon-gööttien äitejä.

Tuitun pentue

Konnunkodon Hilda Piukkapaula eli Tuittu on Sonjan viimeisestä pentueesta. Tuitulla on vielä edessä jalostustarkastus ja MH-kuvaus/luonnetesti, mutta muilta osin se on jo todettu jalostuskelpoiseksi. Tuitun pennut ovat haaveissa vuodelle 2013. Urosehdokkaat ovat mietintämyssyssä.Lisätietoja päivitetään Pentulaatikkoon tulevaisuudessa.

Wimman pentue

Konnunkodon Idunn Isblomma eli Wimma on Piitun tytär. Wimman pentue on ajankohtainen aikaisintaan vuonna 2013/14. Kun Wimma on saanut sijoituspennut Konnunkotoon, siirtyy se kokonaan kennel Duunarin omistukseen, joten Wimman pentuja syntyy joskus tulevaisuudessa myös toivottavasti Miran luona Hyvinkäällä.