Halla ja Konnunkodon Draco Malfoy
Olen Halla Seppälä, erityisluokanopettaja Helsingistä. Kotona asuu tällä hetkellä neljä gööttiä: 12-vuotias Keiju (KANS MVA Konnunkodon Arwen Aamukaste) 9-vuotias Sonja (FI MVA Sydspetsens Sonja P), Sonjan poika, 7-vuotias Draco (AU GR CH Konnunkodon Draco Malfoy) ja Dracon tytär, 3-vuotias Piitu (FI EE MVA Dlarah Beep Beep). Nykyään koirien pääasiallinen harrastus on tehdä emännän kanssa pitkiä metsälenkkejä, mutta niiden kanssa on myös harrastettu agilityä, tokoa, mejää ja paimennusta sekä välillä käydään näyttelyissä. Sijoitus/yhteisomistuskodeissa asuu lisäksi muutama nuori kasvatti ja tuontikoira.
Elämääni ovat aina kuuluneet eläimet: hevoset, koirat, kissat, marsut, hamsterit, rotat ja myös yksi boakäärme. Olen ratsastanut pikkulikasta saakka ja vietin 18-vuotiaaksi asti suurimman osan ajastani tallilla. Minulla on ollut onni omistaa kaksi hevosta ja tuntea useampi erikoinen hevospersoona. En ole ratsastanut aktiivisesti enää yli kymmeneen vuoteen, mutta hevosilla tulee olemaan aina erityinen paikka sydämessäni.
Koiraharrastus vie ison siivun elämästäni, mutta ehdin harrastaa muutakin: valokuvaan digitaalisella järjestelmäkameralla, väkertelen tietokoneella kotisivuja, katson paljon elokuvia, kuuntelen musiikkia, kerään kirjallisuutta, hoidan viherkasvejani ja käyn vaeltamassa. Olen lisäksi intohimoisen kiinnostunut genetiikasta ja seuraan aktiivisesti, mitä tarjottavaa perinnöllisyystieteen tutkimuksella on tarjottavana koirankasvatukselle.
Kuuluin rotuyhdistyksemme Länsigöötanmaanpystykorvat – Västgötaspetsen ry:n johtokuntaan vuosina 2000-2006. Totesin lopulta yhdistystoiminnan vievän liikaa aikaa omilta koiriltani ja päätin jättäytyä pois johtokunnasta. Vaikutin lisäksi jalostustoimikunnassa usean vuoden ajan ja osallistuin mm. rotuyhdistyksen ensimmäisen Jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) laadintaan. Göötti-lehden toimituksessa olen ollut mukana enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuodesta 1999, ensin tulostoimittajana ja sitten taittajana. Jätin lehdenteon pariksi vuodeksi, kunnes huomasin taas väsääväni lehteä, tällä kertaa päätoimittajan pestillä. Kun kymmenen vuotta tuli lehden parissa täyteen, luovutin ilolla pestin seuraajalle – vaikka lehden teko oli huisin hauskaa ja mielenkiintoista, vei se myös kovasti muutenkin vähäistä vapaa-aikaa. Olen saanut yhdistystoiminnasta kultaisen ansiomerkin.
2000-luvun alusta lähtien olen ollut mukana World Wide Swedish Vallhund Database -tietokannan kehittämisessä ja tietojen tallentamisessa, jonka Leonie Darling (kennel Dlarah) perusti 1990-luvun lopulla. Tietokantatiimissä on mukana ihmisiä eri maista ja se on tällä hetkellä laajin tietokanta, jota rodussamme on sisältäen n. 19 000 länsigöötanmaanpystykorvan tiedot.
Olen suorittanut kasvattajan perus- ja jatkokurssin – molemmat kurssin priimuksena – sekä jalostusneuvojan peruskurssin. Luonnollisesti olen allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Kasvattamiseen liittyvien kurssien lisäksi olen pätevöitynyt agilityn koulutusohjaajaksi ja olen toiminut kouluttajana agilityseurassani HAU:ssa. Kuulun gööttiyhdistyksen lisäksi Suomen kennelliittoon ja SuKoKaan sekä eri luonnon- ja eläinsuojelujärjestöihin. Mieluisia koiralehtiä ovat järjestölehtien lisäksi Canis ja Clean Run. Käytän koirankoulutuksessa pehmeitä menetelmiä; naksua, nameja, leluja, kehumista, leikkiä ja yhteistä hauskanpitoa koiran kanssa.
MITEN MEILLE TULI GÖÖTTI
Näin ensimmäisen kerran länsigöötanmaanpystykorvan kuvan Hevoshullu-lehdessä ollessani ala-asteella, eli joskus 1980-luvulla. Rotu oli vielä silloin erittäin harvinainen Suomessa. Koira oli suomalaisen huippuratsastajan Kyra Kyrklundin Västgötagårdens Viking, jonka vanhuudenkotiin Lohjalle lähti viisitoista vuotta myöhemmin urospentu ensimmäisestä kasvattamastani pentueesta. Maailma on pieni ja tällaisia pieniä, mutta tärkeitä sattumia täynnä.
Tapasin ensimmäisen ihka elävän göötin ratsastuskilpailuissa vuonna 1995 ja rotu, tai ensin alkuun tietysti tämä kyseinen koira, tuntui välittömästi omalta. Olin tällöin 17-vuotias lukiolainen ja olin muutamia kuukausia aiemmin päättänyt myydä hevoseni pois ja ostaa vihdoin itselleni oman koiran. Tapaamani harmaa töpöhäntä oli 15 kuukautta vanha Kukistin Boris Bekcer (Boris), joka oli palautunut kasvattajalleen ja etsi omaa kotia. Boris muutti saman tien meille. Jo muutaman viikon kuluttua tästä elämääni astui Tomtemors Caramella Bottedotter (Mella). Mella oli 5-vuotias, aikanaan Ruotsista tuotu kennelkoira, joka ei viihtynyt suuressa laumassa. Boris taas ei viihtynyt yksin, joten.. Mella tuli meille sijoituskoiraksi Inga ja Maunu Lepolalta, Fennican-kennelistä. Mella sai helmikuussa 1996 viimeisen pentueensa (Fennican X-pentue). Hoidimme pennut neliviikkoiseksi saakka ja ajatus omasta kasvatustyöstä lähti itämään. Oli kuitenkin selvää, että Mella ei tulisi enää saamaan pentuja sen siirryttyä kokonaan omistukseeni, koska se oli jo saanut neljä pentuetta. Halusin kuitenkin, että Mella tulisi olemaan tavalla tai toisella kasvattieni taustalla.
Sain kennelnimeni vuonna 1999 ja kuten sen perusteella saattaa arvata, Taru sormusten herrasta -trilogia on yksi lempikirjoistani. Pennut nimetään satujen ja tarinoiden hengen mukaisesti, ja kasvattieni omilta sivuilta voi lukea muutaman sanasen nimien taustoista.
Boris jouduttiin suureksi suruksemme nukuttamaan ikiuneen ainoastaan 9,5 vuoden iässä sen loukattua metsässä erittäin pahasti oikean takajalkansa. Kantamummomme Mella nukkui rauhallisesti pois piirua vaille 15-vuotiaana, jättäen jälkeensä paitsi suuren ikävän myös suuren joukon lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia ympäri maailmaa. Ja aivan kuten halusinkin, Mella on jokaisen kasvattamani pentueen sukutaulussa yhtä pentuetta lukuunottamatta.
Kennelfilosofiani on “A Home, not a Kennel”. Sananmukaisesti koiramme ovat ihan tavallisia kotikoiria, jotka eivät todellakaan elä mitään kennelkoiran elämää. Yksikään koira ei lähde meiltä kiertoon eikä yhtäkään koiraa oteta meille pelkästään jalostuskoiraksi, vaan ne ovat ensisijaisesti rakkaita perheenjäseniämme.
KASVATUSTYÖN PERUSTA JA KASVATTAMANI PENTUEET
Kasvatustyöni alkukipinä on Mella, joka sai kuitenkin kaikki pentunsa Fennican-kennelnimelle. Mella löytyy kuitenkin jokaisen kasvattamani pentueen sukutaulusta E-pentuetta lukuun ottamatta.
Mellan tytär, KANS MVA Fennican Justiina, sai alkukeväällä 1997 yhdeksän pennun pentueen, josta valitsin itselleni tulisieluisen narttupennun, jolla oli saparonkippura häntä ja pikimusta naama. Pennun nimeksi tuli Lotta jo ennen kuin se sai virallisen nimensä Fennican Zirla Zirlottan. Lotasta tuli Konnunkodon ensimmäinen kantanarttu. Toinen kantanarttuni on Ruotsista kesällä 2002 tuotu Sonja, Sydspetsens Sonja P, josta lisää alempana. Kasvatustyöni pohjautuu Lotan ja Sonjan jälkeläisiin ja näin olisi tarkoitus olla myös tulevaisuudessa. Jouduimme päästämään rakkaan Lotan taivaallisten makkarapatojen äärelle sen ollessa vajaa 14-vuotias. Lotta oli viimeiseen asti ainutlaatuinen suuri persoona, jota älykkäämpää koiraa en ole koskaan tavannut ja tuskin tulen koskaan tapaamaankaan. Lotta vastasi vähintään kahta koiraa ja sen kuolema jätti laumaamme ison aukon.
Tärkeässä roolissa kasvatustyössäni ovat myös kaksi jalostukseen käyttämääni urosta: ruotsalainen Grålötens Vandra Vidare (s. 2001) ja australialainen Dlarah Ghostbuster (s. 2001), jotka ovat molemmat jättäneet oman, selvän leimansa jälkeläisiinsä ja jotka pyrin pitämään kasvattieni sukutauluissa tulevaisuudessakin.
Pentueita meillä syntyy harvoin, mutta toivottavasti joskus koittaa päivä, että näen oman linjani kymmenen sukupolven mittaisena ketjuna, jonka koirat ovat terveitä, joiden luonteet ovat kunnossa ja joilla olisi myös ulkomuodollisesti sellaisia ominaisuuksia, joita arvostan. Maailmalle on lähtenyt nyt yhdeksän Konnunkodon-pentuetta (s. 2000, 2002, 2003, 2005, 2006, 2007, 2009 ja 2010), yhteensä 47 pentua. Seuraavat pentueet ovat suunnitteilla vuodelle 2012 ja 2013.
Tarkempia tietoja kasvateistani voi käydä lukemassa kasvatit- ja tilastoja -sivuilta.
TUONNIT
Olen tuonut ulkomailta kuusi gööttiä Suomeen, kaksi urosta ja neljä narttua, laajentaakseni rodun suppeaa geenipoolia. Kolme näistä tuonneista on tullut Ruotsista ja kolme Australiasta. Euroopassa asuvista neljästä australiantuonnista kolme asuu siis konnunkodossa. Lisäksi Australiassa asunut kasvattini muutti aikuisena takaisin Suomeen, joten sen voi ehkä laskea “puolikkaaksi” tuonniksi.
Heinäkuussa 2002 meille muutti rodun kotimaasta Ruotsista punaisenkeltainen vekkuliina, Sydspetsens Sonja P (Sonja). Sonjan piti alunperin muuttaa sijoituskotiin, mutta saatuani pennun syliini tiesin heti etten voi mitenkään päästää tällaista kultakimpaletta käsistäni. Sonja on todellinen elämäni koira, jolla on fantastinen luonne ja jonka kloonaisin, jos pystyisin. Sonja on emona Konnunkodon D-, E- ja H-pentueille ja lisäksi sillä on lapsenlapsia ympäri maailmaa. Samalla Sonjasta on tullut Konnunkodon tärkein kantanarttu, jonka linjalla kasvatus tulee toivottavasti jatkumaan tulevaisuudessa – ja meillä kotona ei enää koskaan tule olemaan muita koiria, kuin Sonjan jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa. Sonja on uskomattoman upea koira ja olen ikuisesti kiitollinen sen kasvattajalle, että sain tämän ainutlaatuisen koiran elämääni.
Maaliskuussa 2004 hain Ruotsista töpöhäntäisen urospennun Rätt O Slätts Orvarin (Orvar), joka asuu yhteisomistuksessa Nurmijärvellä. Se voitti länsigöötanmaanpystykorvat ry:n Vuoden pentu 2004 -kiertopalkinnon. Orvar on nyt luonnetestattu ja terveystutkittu ja on saatavilla jalostukseen. Orvarille on suunnitteilla ainakin yksi pentue Konnunkotoon. Orvar edustaa hyvin erilaisia sukulinjoja, kuin mitä Suomessa on.
Kansainvälisen yhteistyön tuloksena Suomeen lensi marraskuussa 2005 Australiasta 4-vuotias uros, KANS POHJ AUS FIN S N EST LV MVA LVV-06 Dlarah Ghostbuster (Casper), joka edustaa taustoiltaan täysin eri sukulinjoja, mitä Suomessa on entuudestaan. Casper on yhteisomistuksessa kennel Bodeneisin kanssa ja sen ensimmäiset pennut syntyivät Konnunkotoon vuonna 2006. Casper asui neljä vuotta täällä konnunkodossa ja vaikken ole koskaan ollutkaan mikään ‘urosihminen’ on tämä poika sulattanut sydämeni, vaikka sen kesyttäminen veikin aikansa. Casper asui Australian lämpimässä ilmastossa lähinnä ulkokoirana ja se ei ole sosiaalistunut ihmisiin samalla tavalla kuin perhekoirana kasvanut koira. Casper on yhden ihmisen koira, jota eivät muut kauheasti kiinnosta. Casper on koirien kanssa erittäin sosiaalinen ja kiltti uros, joka käyttäytyy hienosti tilanteessa kuin tilanteessa. Casper meni 8-vuotiaana hetkeksi hoitoon mieheni vanhemmille pitämään seuraa rottisystävänsä menettäneelle kasvatilleni Tildalle (Fulla Asynja), mutta Casperpa tykästyi niin kovasti asumaan jälleen omassa talossa, että annoin sen jäädä asumaan Tampereelle. Casperilla tulee toivottavasti olemaan oma tärkeä roolinsa kasvatustyössäni sen tyttärien ja mahdollisesti myös poikien kautta. Casper on jättänyt jälkeensä aivan erinomaisia terveystilastoja, sen kaikilla kuvatuilla jälkeläisillä on terveet lonkat, terve etuosa ja silmät. Casper itse on lähes 10-vuotiaana edelleen täysin terve eikä se ole ollut koskaan eläinlääkärissä muuta kuin rokotuksissa.
Pääsiäisenä 2007 hain Suomeen Ruotsista Casperin tyttären Högalids Alisia Alertin (Lyyli), jonka emästä Skogsbygdens Irma Virvelvindistä olin varannut pennun jo ennen kuin oli päätetty, että meidän Casperimme on isä. Lyyli oli yhteisomistuksessa Mira Kaakkomäen, kennel Duunarin, kanssa. Lyyli asui Miran luona Hyvinkäällä spu Villen ja borcol Zillan kanssa. Lyyli menestyi mukavasti näyttelyissä pentuluokissa ja voitti rotuyhdistyksen Vuoden pentu 2007 -kiertopalkinnon. Lyylin piti saada ensimmäinen pentueensa vappuna 2010, mutta vain muutamia päiviä ennen synnytystä Lyyli sairastui IMHA:an ja menehtyi tehohoidosta huolimatta. Lyylin kuolema oli hirvittävä järkytys meille kaikille.
Kesäkuussa 2008 Suomeen lensi Australiasta 8-viikkoinen Dlarah Beep Beep. Sen isoäiti on oma Sonjani, isänä Sonjan poika Konnunkodon Draco Malfoy ja emä australialainen Dlarah Rock a Hula. Piitu on aivan mainio koira, joka saa meidät aina hyvälle tuulelle. Piitu on emännän lellipentu ja kullanmuru, joka on suureksi ilokseni perinyt isänsä Dracon ja isoäitinsä Sonjan luonteen. Piitu sai ensimmäiset pentunsa loppuvuodesta 2010 ja osoittautui todella upeaksi emoksi pennuilleen.
VIENNIT
Konnunkotolaisia asuu kolmella eri mantereella: Konnunkodon Brynhilde asuu Minnesotassa, Yhdysvalloissa, Konnunkodon Dorian Gray Hollannissa, Konnunkodon Draco Malfoy Australiassa ja Konnunkodon Estella Bolger Ruotsissa.
MENESTYSTÄ
Kasvattini ovat menestyneet mukavasti sekä kotimaassa että ulkomailla eri lajeissa. Tarkemmin näistä menestyneistä voi lukea Menestyneet-sivulta. Kasvatteja on lähtenyt maailmalle yhteensä 35, joista puolet on vielä nuoria, 2-3 -vuotiaita. Kasvateista on kuitenkin ehtinyt valioitumaan 12 kappaletta, joista kuusi on kansainvälisiä muotovalioita. Näiden lisäksi lukuisia on palkittu vähintään yhdellä sertillä, kahdeksan on kilpaillut eri koelajeissa (agility, toko, rauniot). Kaksi kasvattiani on voittanut rotuyhdistyksen “Vuoden aloitteleva agilitygöötti” -palkinnon ja “Vuoden pentu” -kilpailussa on tullut kaksi toista sijaa – kaksi tuontikoiraani on voittanut Vuoden pentu -tittelit. Konnunkodon Draco Malfoy oli vuonna 2006, 2007 ja 2008 Australian voitokkain näyttelygöötti. Ryhmäkilpailuissa on sijoittunut kolme kasvattiani viidessä eri maassa, joista yksi rodun kotimaassa Ruotsissa – jopa BIS-voitto on plakkarissa.
Kaikkea tätä menestystä tärkeämpänä pidän kuitenkin sitä, että valtaosa kasvateista on lonkkakuvattu (yli 70%), Suomessa asuvista kasvateistani yli 80% on jalostustarkastettu ja yli 50% on luonnetestattu ja paimennustestattu. Nämä neljä osa-aluetta ovat ne tärkeimmät ulkopuoliset mittarit, jolla kasvatustulostani arvioin – näyttelyt ovat vain showta ja eri lajeissa kisaaminen vaatii eritoten omistajalta sekä koulutustaitoja että panostusta harrastamiseen.
Kiitos kasvattien hienoista tuloksista kuuluu niiden ihanille, aktiivisille omistajille!