Onnea Äffäräiset eli Tilda, Friia, Freija, Freki ja Rölli! Kuvassa Freki syntymäpäivälahjansa kanssa (kuva Erja Rintala)
Noin kaksi vuotta sitten minä, Tarja Peltola (kennel Handskes) ja Tuija Liukkonen (kennel Kompiaisen) laitoimme liikkeelle adressin 5-viikkoiset koiranpennut ovat liian nuoria erotettavaksi emostaan. Suomen Kennelliiton säännöt mahdollistivat sijoitusnartun erottamisen pennuistaan niiden ollessa ainoastaan viiden viikon ikäisiä. Toivoimme adressin vaikuttavan siihen, että Kennelliitto nostaisi ikärajan seitsemään viikkoon. Saimme lyhyessä ajassa adressiin yli tuhat nimeä, ja …
Länsigöötanmaanpystykorvat ry järjesti jalostustarkastuksen, jossa tarkastajina toimivat Ewa Sundin ja Karin Jonstad Ruotsista. Puolisisarukset Konnunkodon Draco Malfoy (Draco) ja Konnunkodon Hilda Piukkapaula (Tuittu) tarkastettiin kirsusta hännänpäähän ja molemmat saivat kokonaisarvion “erinomainen tyyppi” ja virheitä ei kummastakaan löytynyt montaa. Kiitos Riikalle Tuitun tuomisesta Tuusulaan!
Dracon ja Nilan pentuset eli Kompiaisen B-pentue syntyi tänään – mukana oli myös Kompiaisen Bieni Yllätys, eli pentu jota ei röntgenkuvassa näkynyt. Pentulaatikossa tuhisee kuusi poikaa ja kaksi tyttöä. Häntäjakauma on puolet ja puolet pitkiä ja töpöjä kummassakin sukupuolessa. Nila synnytti pennut nopeasti ja ongelmitta, ja on erinomainen emo pennuilleen. Urospentuja on vielä vapaana. Lisätietoja …